Ruotsin kansalliskirjasto

Kungliga biblioteket som flaggar med sverigefinska flaggan.

Kuninkaallinen kirjasto, Kungliga biblioteket (KB), on Ruotsin kansalliskirjasto. Vanhimmat teokset kokoelmissamme ovat yli tuhat vuotta vanhoja, ja kokoelmamme kasvavat jatkuvasti.

Keräämme, säilytämme ja tarjoamme käyttöön kaikkea Ruotsissa julkaistua materiaalia – käsikirjoituksia, kirjoja, sanomalehtiä, musiikkia, tv-ohjelmia ja kuvia.

Kuninkaallinen kirjasto on Ruotsin koulutusministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

Sensuroinnista kulttuuriperinnön säilyttämiseen

Vuonna 1661 Ruotsissa tuli voimaan vapaakappalelaki, jonka nojalla painotuotteiden julkaisijat ovat velvollisia toimittamaan yhden kappaleen painettavasta julkaisusta Kuninkaalliseen kirjastoon. Alussa laki toimi sensuurikeinona, jolla valtiovalta valvoi kansalaisiaan. Nykyään se auttaa meitä säilyttämään ruotsalaista kulttuuriperintöä.

1900-luvun loppupuolella lain soveltamisalaa laajennettiin äänitteisiin, liikkuvaan kuvaan ja tietokonepeleihin ja vuonna 2012 edelleen myös elektroniseen materiaaliin.

Kokoelmissamme on tätä nykyä yli 18 miljoonaa teosta, joista suurinta osaa säilytetään maanalaisissa varastoissa.

Ei vain ruotsalaista

Kuninkaallinen kirjasto on yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimuskirjasto. Siksi meillä on myös monella eri kielellä historiaa, sosiologiaa ja taidetta käsittelevää kirjallisuutta.

Lisäksi keräämme ulkomaista materiaalia, joka liittyy jollain tapaa Ruotsiin. Se voi olla käännöskirjallisuutta tai esimerkiksi ruotsalaisten tekijöiden pelejä tai Ruotsia käsitteleviä elokuvia.

Riippumaton tutkimuksen lähde

Emme arvioi emmekä seulo keräämäämme materiaalia. Kaikki materiaali säilytetään, muodosta ja sisällöstä riippumatta, sellaisena kuin se on. Siksi Kuninkaallinen kirjasto tarjoaa riippumattomia lähteitä tutkimukselle sekä nyt että tulevaisuudessa. Lisäksi tehtävänämme on edistää demokratiaa, tasa-arvoa ja vapaata mielipiteen muodostusta.

Edistämme yhteistyötä ja kehitystä

Kuninkaallisen kirjaston tehtävänä on lisäksi kehittää ja edistää yhteistyötä kirjastosektorilla Ruotsissa.

Laadimme muun muassa Ruotsin virallisen kirjastotilaston, joka sisältää tietoja koko maan kirjastoista. Lisäksi koordinoimme avointa pääsyä tieteellisiin julkaisuihin. Tavoitteena on, että verovaroin rahoitettu tutkimus olisi vapaasti luettavissa, ladattavissa ja levitettävissä.

Lisäksi Kuninkaallinen kirjasto hallinnoi ja kehittää Libris-kirjastoluetteloa. Se sisältää kymmenen miljoonaa teosta – kirjoja, sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja kuvia – noin 500 Ruotsin kirjastosta.

Kaikki ovat tervetulleita Kuninkaalliseen kirjastoon

Suurin osa Kuninkaallisen kirjaston käyttäjistä on opiskelijoita ja tutkijoita, mutta kaikki ovat tervetulleita käyttämään kirjaston palveluita. Kirjastokortin saaminen edellyttää 18 vuoden ikää. Suurin osa materiaalistamme on tilattava etukäteen ja luettava paikan päällä kirjastossa. Sen sijaan monia ulkomaisia julkaisuja saa lainattavaksi kotiin. Jos et ole kirjoilla Ruotsissa niin kotilainoihin pätevät erityiset ehdot. Henkilökuntamme auttaa sinua mielellään.

Yhteystiedot

S-posti: info@kb.se
Puhelin: 010-709 30 00

Käyntiosoite

Humlegårdsgatan 26, Humlegården, Stockholm